Varaudu myös kesän ylimääräisiin kuluihin


Kevät on yleensä yrittäjälle kiireistä aikaa. Monilla on sesonki kuumimmillaan ja kiireinen kausi on alkamassa. Koneet pyörivät täysillä, tilauksia toimitetaan ja koko henkilökunta on töissä.


Toisin kuin työntekijät, yrittäjä joutuu miettimään miten rahat riittävät kaikkeen sesongin ollessa kuumimmillaan. Rahan tarve on iso, koska rahat tehdyistä töistä ja toimitetuista tavaroista saadaan usein vasta pitkän ajan päästä varsinaisen työn tekemisen jälkeen.


Jos yritys on menestynyt hyvin, yritys voi päästä maksamaan osinkoja tilinpäätöksen vahvistamisen jälkeen, yleensä maalis- ja toukokuun välissä. Ja jotta yrittäjä ei joudu pian lainaamaan rahoja yritykselle takaisin, yrityksen omat lainat ja rahoitus kannattaa miettiä hyvin etukäteen.



Kesäaika tuo ylimääräisiä menoeriä yritykselle


Kesäkausi tuo tullessaan muitakin ylimääräisiä kuluja. Vaikka työntekijät eivät ole töissä, loma-aikaan heille pitää silti maksaa normaali vuosilomapalkka. Tämän lisäksi monissa yrityksissä maksetaan ylimääräinen lomaraha. Nämä ovat yrityksille erittäin isoja kuluja. Lisäksi loma-aikaan yrityksellä muodostuu vähemmän laskutettavaa, vaikka suuri osa muistakin kuluista juoksee ihan kuten muulloinkin.


Jos yrittäjä joutuu iltaisin tai viikonloppuisin etsimään Googlesta lainaa yritykselle, valmistautuminen ei ole onnistunut täydellisesti.




Miten yrittäjä voi varmistaa yrityksen rahan riittävyyden etukäteen?


Laskurahoitus eli factoring on nopein ja joustavin tapa lisätä rahaa yrityksen kassaan, kun töitä on paljon ja yrittäjän pitää keskittyä yhtiön varsinaiseen liiketoimintaan. Laskurahoitus toimii siten, että yritys saa rahat tilille heti lähettämäänsä laskua vastaan eikä sen tarvitse odottaa, että laskun maksuaika kuluu loppuun.


Jos yritykselläsi on laskurahoitus käytössä, muista tehdä laskusi heti kun olet tehnyt toimituksen tai suorittanut laskutettavan palvelun. Muista myös tarkistaa että koko yrityksesi laskutus menee laskurahoituksen kautta, näin varmistat että saat mahdollisimman paljon rahoitusta käyttöösi.


Laskurahoitus on joustavaa. Riippuen rahan tarpeesta, yritys saa laskutuksesta 50-80 % laskutuksesta heti tililleen. Mitä vähemmän yritys tarvitsee, sen pienempi rahoitusprovisio on. Rahoitusprovisioon voi vaikuttaa myös pyrkimällä neuvottelemaan mahdollisimman lyhyet maksuehdot. Mitä lyhyemmän maksuehdon saat sovittua, sen pienempi rahoitusprovisio on.


Laskurahoitus on hyvä vaihtoehto perinteiselle lainalle


PURO Financen laskurahoitus on täysin automaattinen ja helposti käyttöönotettava, joten se on sopiva laina tai rahoitus, jonka kohteena voi olla niin pienyrittäjä, toiminimiyrittäjä, pienyritys, start-upyritys kuin vakiintuneemmat yritykset.


Laskurahoitus voi myös auttaa yrittäjää varmistamaan saamisensa. Eli laskurahoitukseen voidaan liittää niin perintä kuin luottovakuutus ja siinä mielessä laskurahoitus on jopa parempi ja turvallisempi vaihtoehto kuin perinteinen pankkilaina. Luottovakuutukselle saat turvaa oman asiakkaasi maksukyvyttömyyttä ja maksuhaluttomuutta vastaan. Näin voit yrittäjänä nukkua yösi paremmin ja pääset toivottavasti paremmin myös itsekin nauttimaan kesästä ja pienestä kesälomasta!


Haluatko lukea lisää laskurahoituksesta ja miten se voi hyödyttää yritystäsi? Laskurahoitus.fi


Ota meihin yhteyttä kun haluat turvata kassan riittävyys myös kesäaikaan!


Yrittäjän muistilista kesää varten:


  • Tee laskut aina heti toimituksen tai myydyn palvelun suorittamisen jälkeen. Älä siirrä laskujen tekemistä tai lähettämistä seuraaviin työpäiviin!
  • Mieti mikä vaikutus kuumimmalla sesongilla on yrityksesi rahatilanteeseen – miten saat rahat riittämään kysynnän ollessa kovimmillaan. Hae siis yrityslainaa tai laskurahoitusta hyvissä ajoin!
  • Varaudu osingonmaksuun ajoissa. Mieti ajoissa mistä vapautat rahoja näitä varten.
  • Varaudu loma-ajan palkkakuluihin sekä kesätyöntekijöiden palkkaamiseen. Mieti ajoissa, miten pärjäät kuin luotettavat vakituiset työntekijät ovat kesälomalla.
  • Tee suunnitelma ja varaudu hiljaisempia hetkiä varten. Kuuman kevätsesongin jälkeen tulee usein hiljaisempi jakso ennen syyskauden piristymistä.
  • Mitä jos, asiakkaasi eivät maksa laskujaan eräpäivänään? PURO Financen kumppaneiden kautta löytyy niin perintä kuin luottovakuutus!


PUROn aikaisemmasta blogista voit lukea miten voit varmistaa, että saat rahaa nopeammin yrityksesi tilille!


---

PURO Finance on suomalainen fintech-yhtiö, joka on erikoistunut factoring- eli laskurahoitukseen. PUROn tekeminen pohjaa ensiluokkaiseen teknologiaan ja digitaalisiin prosesseihin. Tavoitteenamme on tarjota yhdessä kumppaniemme kanssa luotettava ja vaivaton laskusaatavien rahoituspalvelu, joka yhdistää asiakkaiden laskutuksen, rahoituksen, luottovakuutuksen, perinnän ja kirjanpidon.


Laskurahoitus on keskeinen osa yrityksesi kassan- ja riskienhallintaa. Palvelu sopii yrittäjille ja pienille sekä isommille yrityksille. Palvelun käyttöönotto on helppoa ja nopeaa, sekä parantaa yrityksen kassanhallintaa ja antaa yrittäjälle mahdollisuuden keskittyä omaan ydintekemiseen ja liiketoiminnan kasvattamiseen.


Tuotteitamme voi saada useammalla brändinimellä; Procountor Kassaturva, Isolta Kassaturva, Ecom Kassaturva, POP Pankin Laskuraha ja PURO Financen Laskurahoitus. Laskurahoituksen avulla saat rahat laskusta heti tilille eikä palvelumme sisällä piilokuluja. Palvelumme perusta on helppous ja joustavuus. Yrityksemme on tunnettu lämpimästä asiakaspalvelusta. Tervetuloa asiakkaaksemme!