PUROn kasvutarinan takaa – pöytälaatikosta voitolliseen kasvuun


Taloussanomat uutisoi vastikään PUROn huimasta kasvutarinasta pöytälaatikosta yhdeksi Suomen suurimmista fintech start-upeista. Ei turhaan, saavutimmehan kolmantena toimintavuotenamme 2mEUR kannattavan liikevaihdon! Suomen fintech-, eli finanssiteknologian alan yritysten kentästä nopeimmin kasvavien yritysten ryhmän muodostavat juuri start-upit, eli itsessään kova kasvu ei ole tämän alan yrityksille poikkeus.


PUROn tarina alkoi vuoden 2017 lopussa tavoitteenamme luoda yhtiö, joka perustaa toimintansa vahvan pankkialan osaamisen lisäksi huippuluokan teknologiaan. Vaikka pääliiketoimintamme laskusaatavien rahoitus, eli factoring-rahoitus, ei toimialana ole uusi keksintö, pyrimme uudistamaan markkinaa tuomalla joustavat ja helppokäyttöiset rahoitusratkaisut kaikkien yritysten ulottuville – yrityksen koosta tai iästä riippumatta. Järjestelmämme kehityksessä olemme luottaneet peliteollisuuden konkareihin, mikä on luonut yhtiöllemme vankan pohjan kasvaa nopeimmaksi ja joustavimmaksi rahoitusratkaisujen tarjoajaksi. Integroitavan teknologiamme ansiosta pystymme auttamaan yrityksiä kaikissa laskutuksen elinkaaren vaiheissa aina laskun lähettämisestä, rahoitukseen, perintään ja kirjanpitoon saakka laajan kumppaniverkostomme avulla.


Poikkeuksellisen tarinastamme tekee se, että kasvuamme ei ole useimpien muiden kasvuyritysten tavoin vauhdittanut pääomasijoittajat. Pääomasijoittajien sijaan kasvumme on perustunut kumppani- ja enkelisijoittajiin, ja kumppanuuksien avulla tulemme jatkamaan voitollista kasvuamme myös jatkossa. Merkittävimpänä yksittäisenä sijoittajana 25 prosentin omistuksella on Suomen ensimmäisiin alan nousijoihin kuuluva Accountor Group, yhteisenä visionamme luoda maailmanluokan laskurahoitusta ja laskun elinkaaripalveluita. Yhteistyö Accountor Groupin tytäryhtiö Accountor Finagon kanssa ja yhteistyössä tarjoamamme Procountor Kassaturva onkin ollut kasvutarinassamme merkittävä tekijä ja tukee meitä tavoitteessamme viedä kehittämäämme hyvää palvelua ja teknologiaa kaikkien yrittäjien saataville kotimaassa ja pian myös ulkomailla.


Merkittävänä tekijänä kasvutarinamme takana on myös henkilöstömme sitoutuminen yritykseen. Päivittäin asiakkaidemme ongelmia ratkomassa on PUROn Sales Director Niklas Sohlberg, joka kiittelee yhdessä tekemistä ja hyvää tiimihenkeä, mikä heijastuu aina asiakkaille asti:    


"Erinomainen tiimihenki ja työilmapiiri yhdistettynä huippuunsa hiottuun teknologiseen ratkaisuun erottaa meidät kilpailijoista. Yhdessä tekemistä myös edistää se, että valtaosa työntekijöistä on myös osakkaita yhtiössä."


PUROn suurimmaksi omistajaryhmäksi onkin noussut työntekijämme, mikä kertoo henkilöstömme vahvasta uskosta PUROn arvoihin, visioon ja kasvutavoitteisiin. Jokainen PUROlainen on omalta osaltaan sitoutunut tekemään kaikkensa, jotta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua.


Yhteensä yli 38 vuotta alalla toiminut ja asiakkaiden arjessa läsnä ollut Anne Torkkeli (Sales Director) painottaa PUROlaisten aitoa halua auttaa asiakkaita.


"Ajatusmaailmamme on sellainen, että haluamme pelkän myymisen sijaan olla meidän asiakkaiden kasvun tukena."


Kun toimitusjohtajaltamme Junno Roineelta kysyy, mitkä tekijät ovat PUROn kasvutarinan takana, nostaa hän esiin yhden asian:


"Kaiken tekemisen pohjana on tyytyväiset asiakkaat. Vaikka tarjoaisimme viimeisen päälle hiottua teknologiaa, ilman asiakkaitamme emme olisi tässä pisteessä. Meille asiakastyytyväisyys on kaikki kaikessa ja haluamme tarjota palvelua, joka kattaa kaikki tarpeet, ei pelkästään rahoituksen puolesta, vaan kattaen koko laskun elinkaaren aina kirjanpitoon saakka – ja ennennäkemättömällä käyttäjäystävällisyydellä tietenkin!"


Kasvua PURO hakee myös tulevaisuudessa, ja yhtenä kasvun keinona on teknologiamme tarjoaminen myös muille kuin loppuasiakkaiden käyttöön. PUROn teknologia mahdollistaa sen, että laskusaatavien rahoitus voidaan lisätä yrityksen palveluntarjontaan ja mihin tahansa jo olemassa olevaan järjestelmään helpon ja nopean integraation avulla. Haemmekin tällä hetkellä uusia kumppaneita hyödyntämään PUROn teknologiaa ja kehittämäämme factoring-rahoituspalvelua omalla brändillään.


PURO Finance on suomalainen fintech-yhtiö, joka on erikoistunut factoringiin eli laskurahoitukseen. PUROn tekeminen pohjaa ensiluokkaiseen teknologiaan ja digitaalisiin prosesseihin. Tavoitteenamme on tarjota yhdessä kumppaniemme kanssa luotettava ja vaivaton laskusaatavien rahoituspalvelu, joka yhdistää asiakkaiden laskutuksen, rahoituksen, luottovakuutuksen, perinnän ja kirjanpidon.

Laskurahoitus on keskeinen osa yrityksesi kassan- ja riskienhallintaa. Palvelu sopii yrittäjille ja pienille sekä isommille yrityksille. Palvelun käyttöönotto on helppoa ja nopeaa, sekä parantaa yrityksen kassanhallintaa ja antaa yrittäjälle mahdollisuuden keskittyä omaan ydintekemiseen ja liiketoiminnan kasvattamiseen.

Tuotteitamme voi saada useammalla brändinimellä; Procountor Kassaturva, Isolta Kassaturva, Ecom Kassaturva, POP Pankin Laskuraha ja PURO Financen Laskurahoitus. Laskurahoituksen avulla saat rahat laskusta heti tilille eikä palvelumme sisällä piilokuluja. Palvelumme perusta on helppous ja joustavuus. Yrityksemme on tunnettu lämpimästä asiakaspalvelusta. Tervetuloa asiakkaaksemme!