Miten vastata muutostarpeeseen ja varmistaa kassavirta myös tulevaisuudessa



Suomen yrityskenttää ravistellaan – ja jälkimainingit ovat vasta edessä. Muutokset toimintaympäristössä pakottavat nyt monen yrittäjän uudistumaan, mutta mitä keinoja yrityksillä voi olla vastata tähän muutostarpeeseen, ja millaiseen muutokseen kannattaa satsata?

 

Korona-aikana yritysten elinkaari on lyhentynyt, eli yrityksiä on ajettu alas aikaisempaa vilkkaampaan tahtiin. Toisaalta myös uusia yrityksiä on perustettu vilkkaaseen tahtiin, noin sata enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla ennen koronaa. Suomen Yrittäjien ekonomistin Petri Malisen mukaan kyseessä on luovan tuhon -trendi, eli uusia yrityksiä perustetaan vanhojen tilaan, kun toimintaympäristön muutos on pakottanut yrityksiä lopettamaan toimintansa suunniteltua aiemmin.


Ylen haastattelussa Malinen uumoilee, että vuoden toinen neljännes tulee olemaan vielä haastavampi, kun puskurit alkavat tyhjentyä ja yritysten velkaisuusaste nousta. Selkeistä riskeistä huolimatta, luovan tuhon tuoma muutosvoima on myös vauhdittanut monen yrityksen kehittymistä esimerkiksi digitalisoinnin osalta. Suomen Yrittäjien ja Elisan teettämän tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta korona-aikana menestyneestä yrityksestä kiittelee digitalisoinnin roolia menestyksen taustalla.


Digitalisointia on hyödynnetty esimerkiksi tuomaan esiin piilossa olevaa kysyntää ja vauhdittamaan asiakkaiden ja palveluntarjoajien kohtaamista. Jotkut yritykset ovat kehittäneet täysin uusia liiketoimintamalleja digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen. Digitalisoinnista korona-aikana ovat hyötyneet etenkin nuoremmat yritykset mm. ICT-alalla, liike-elämän palvelualoilla, rakennus- ja kiinteistöalalla sekä kaupan alalla. Korona vauhditti myös niiden yritysten digitalisointia, jotka olivat karttaneet digitalisoitumista ennen koronaa, vahvimmin tämä näkyi palvelusektorilla. 


Ne yritykset, jotka ovat kriisistä selvinneet, ja tulevat selviämään myös jatkossa, ovat olleet rohkeita uudistumaan ja muuttamaan vanhoja toimintamallejaan ja -tapojaan. Uuteen investoiminen on kuitenkin aina riski, joka täytyy punnita tarkoin. Onko investoinnille varmasti tarvetta, vai voisiko uudistumisen aloittaa kevyemmin toimenpitein? Löytyykö investoinnille rahoitus ulkopuolelta, vai riittääkö yrityksen nykyiset kassavarat kattamaan investointitarpeen? Luoko investointi yritykselle uusia kasvumahdollisuuksia?


Suurimpana syynä investointihaluttomuuden taustalla on yllättäen varovaisuus – eikä niinkään rahoituksen puute. Vuonna 2019 tehdyn Danske Bankin tutkimuksen mukaan jopa 37 prosenttia vastanneista yrittäjistä koki, ettei heillä ole tarvetta investointeihin, kun taas rahoituksen puute oli syynä neljänneksellä. Koronan vaikutukset eivät tutkimuksen tuloksissa vielä näkyneet, mutta veikkailisimme, että varovaisuus on koronan myötä lisääntynyt entisestään.


Helpottamaan mahdollista investointipäätöstä, listasimme muutamia keskeisiä tapoja edistää yrittäjän taloudellista mielenrauhaa investoinnin ja muutostarpeen alla. Nappaa vinkit talteen alta! 



1. Panosta asiakastyytyväisyyteen 


Asiakkaiden hankinnan lisäksi asiakkaista kiinni pitäminen tulisi olla jokaisen yrittäjän ykkösprioriteetti. Tyytyväinen asiakas ei pelkästään tuo kassaan rahaa, vaan parhaassa tapauksessa myös suosittelee tuotettasi tai palveluasi omille tutuilleen, jolloin vaikutus on vähintäänkin kaksinkertainen. Asiakassuhteiden pitkäjänteiseen rakentamiseen kannattaa siis satsata. Yksi keino pitää asiakkaat tyytyväisenä on taata asiakkaille riittävän pitkät maksuajat myyntilaskuille. Markkinoilla on olemassa ratkaisuja, jotka helpottavat pitkistä maksuajoista selviämistä, eli pitääksesi asiakkaasi tyytyväisinä, ei sinun tarvitse jäädä täysin oman kassavirtasi varaan. 



2. Pidä kassasi virtaamassa 


Vaikka ajatuksesi olisivat jo tulevassa, varmista, että kassasi virtaa tasaiseen tahtiin myös uudistuksen alla. Riittävän nopea ja mahdollisimman hyvin ennustettavissa oleva kassavirta on yritykselle elinehto, sillä vaikka tulevaisuuden näkymät olisivat myyntidiilien osalta valoisat, voi vastaan tulla yllättäviäkin tilanteita, jotka ajavat puskurin ahtaalle. Kassavirran turvaaminen esimerkiksi tuleviin myyntisaataviin perustuvan laskurahoituksen avulla auttaa yrittäjää pitämään kassankierron vauhdissa samalla kun uudistusprosessi on vielä käynnissä. 



3. Uskalla uudistua – ja kasvaa 


Uudistuminen, ja halu kasvuun, tulisi olla jokaisen yrittäjän mielessä vaikeampinakin aikoina. Hyvin suunniteltuna investoinnit tuovat varmuutta tulevaan, mikä helpottaa sekä taloudellista mielenrauhaa nykyhetkessä, että yrityksen tulevaisuuden selviytymismahdollisuuksia. Joustavat rahoitusratkaisut mahdollistavat kasvun paikkojen hyödyntämisen niin paineen alla kuin ilmankin, ilman pitkiä ja raastavia pankkilainaneuvotteluja. Oli tarpeesi sitten kassavirran turvaaminen, tai investoinnit uuteen, me autamme sinua päätymään juuri sinulle parhaiten sopivaan rahoitusratkaisuun. Ota yhteyttä kysyäksesi lisää!



PURO Finance on suomalainen fintech-yhtiö, joka on erikoistunut factoringiin eli laskurahoitukseen. PUROn tekeminen pohjaa ensiluokkaiseen teknologiaan ja digitaalisiin prosesseihin. Tavoitteenamme on tarjota yhdessä kumppaniemme kanssa luotettava ja vaivaton laskusaatavien rahoituspalvelu, joka yhdistää asiakkaiden laskutuksen, rahoituksen, luottovakuutuksen, perinnän ja kirjanpidon.

Laskurahoitus on keskeinen osa yrityksesi kassan- ja riskienhallintaa. Palvelu sopii yrittäjille ja pienille sekä isommille yrityksille. Palvelun käyttöönotto on helppoa ja nopeaa, sekä parantaa yrityksen kassanhallintaa ja antaa yrittäjälle mahdollisuuden keskittyä omaan ydintekemiseen ja liiketoiminnan kasvattamiseen.

Tuotteitamme voi saada useammalla brändinimellä; Procountor Kassaturva, Isolta Kassaturva, Ecom Kassaturva, POP Pankin Laskuraha ja PURO Financen Laskurahoitus. Laskurahoituksen avulla saat rahat laskusta heti tilille eikä palvelumme sisällä piilokuluja. Palvelumme perusta on helppous ja joustavuus. Yrityksemme on tunnettu lämpimästä asiakaspalvelusta. Tervetuloa asiakkaaksemme!